torstai 4. huhtikuuta 2019

Himoksen kylpylä parhaalle paikalleen

Kylpylä parhaalle paikalleen
Kuka on allekirjoittanut Himoksen kylpylän aiesopimuksen? Kuka kantaa vastuun kaavoituksesta? On uutisoitu, että hankkeen käynnistämiselle annettiin lisäaikaa 3.2.2020 saakka. Mikäli hanke raukeaa se johtaisi seitsemän vuoden karenssiin!? Aikalisä ja älyttömät ehdot liittyvät Peikkometsän  toteutukseen jota viimeksi on suunniteltu. Kylpylähotelli pitää rakentaa HCR:n nykyisten majoitustilojen jatkeeksi jotakuinkin alkuperäiselle paikalleen. Paikka on "Säyrylän pellolla" vapaa, eikä lakiperustaista estettä toteutukselle ole vaikka yksityisten eturistiriitojen nimissä niin väitettäisiin. On käsittämätöntä miksi kylpylä on suunniteltu sijoitettavaksi ahtaalle Peikkometsän alueelle. Peikkometsä on luonnonkaunis puisto Kuikan historiallisten rakennusten vierellä. Peikkometsässä sijaitseva teatterin betoninen katsomo on purkamatta. Peikkometsässä sijaitsevaa kiipeilyrataa voisi kehitellä arvokasta puustoa kaatamatta. Säilytetään Peikkometsä Himoksen kokonaisuutta kaunistavana puistona jossa voidaan järjestää ulkoilmatoimintaa ja tilaisuuksia.
Ainoastaan yksityiset eturistiriidat ovat esteenä parhaalle toteutukselle. En ryhdy avaamaan eturistiriitoja tai nimeämään kaveripiirejä jotka parasta toteutusta vastustavat. Avointa poliittisten päättäjien, investoijien ja yrittäjien välistä keskustelua kyräilyn sijaan tarvitaan. Kokonaisuutta ja etenkin tulevaisuutta ajatellen on päätökset viisainta tehdä. Juuri annettu vuoden lisäaika riittää mainiosti suunnitelmien palauttamiseksi oikealle tolalleen. Tuskin kenellekään päättäjälle on  epäselvää mikä on taloudellisesti, teknisesti ja toiminnallisesti paras paikka kylpylälle. Kun aikanaan Himoksen katetut hiihto- ja laskettelualueet avautuvat, niin kylpylä integroituu talvihimokseen aiempaa merkittävämmin. Lienee itsestään selvää, että kylpylä liittyy pääosin talvimatkailuun.
Kerrattakoon, että paras sijainti kylpylälle on matkailijoita ja etenkin majoittujia ajatellen laskettelurinteiden välittömässä läheisyydessä. Mikäli toimija on HCR, niin heille majoituskapasiteetin keskittäminen ja laajennusmahdollisuus ovat merkittävä etu. Siirtyminen kylpylään liittyvistä majoitustiloista rinteille pitää tulevaisuudessa onnistua ilman autoa tai muita kuljetusvälineitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.