lauantai 27. helmikuuta 2016

Ubertulevaisuus?



Mediavaikuttaminen ohjaa nykyään perinteistä demokraattista päätöksentekoa. Televisio, lehdistö, radio ja sosiaalinen media ovat jo nousseet päätöksenteossa johtoasemaan. Gallupeilla on valtarakenteita murskaava voima. Poliittisen päättäjän tai virkamiehen vapauttaminen vastuusta pystytään ennalta aavistamaan.

Uber on yhdysvaltalainen kännykkäsovelluksia kehittävä yritys. Sovelluksen tarkoituksena on mahdollistaa helppo kyydin tilaaminen matkapuhelimella. Matkan maksaminen tapahtuu sovelluksen välityksellä. On mielenkiintoista pohtia soveltuuko sovellus muuhunkin kuin kuljetuksen tilaamiseen. 

Monet vaikuttajista ovat luopuneet päivittäisestä tietokoneen käytöstä, he hoitelevat asioitaan älypuhelimilla.
Ovatko Uber-tietsikkahuolto, Uber-terveydenhuolto tai Uber-yhteiskuntapalvelut tulevaisuudessa todellisia? Kännykkäsovellus voi viedä vapaan kilpailun ja palvelutarjonnan yksilötasolle. Verkosto voi kehittyä korvaamaan länsimaisen demokratian, poliittisin perustein valittavan parlamenttaarisen päätöksenteon. Uberasiantuntijoista koostuva ryhmä ratkaisee nopeasti kaiken mistä aiemmin on tarvittu poliittinen esivääntö ja eduskuntakäsittely. Esimerkiksi terveydenhuollon palveluista vastaisivat uberverkoston asiantuntijat. Kunnallistekniikan rakentaminen ja kunnossapito olisi uberpalvelua.

Ubersertifikaatin suorittaminen avaisi kaikilla aloilla oven työelämään, ammatin harjoittamiseen. Ammattitaidon ylläpitämisen näyttöpisteitä sikiäisi samoin kun autojen katsastusasemia nykyään. Sertifikaattileiman saisi lähimmältä uberasemalta suoritettuaan vuosittaiset testit. 

Maailma muuttuu, mutta kuka kontrolloi muutoksen suuntaa ja hyveellisyyttä maailmanlaajuisesti? EU:n energia näyttää kuluvan unionin itsensä elvyttämiseen? Suurvaltojen kapasiteetti kuluu keskinäiseen kisailuun maailman herruudesta. Jäljelle vastuun kantajiksiko jäävät viimekädessä täysipäiset kansalaiset, joiden vaikuttamisen voima perustuu älypuhelimiin ja sosiaaliseen mediaan. Joko näin on, vai tähänkö olemme tulossa?

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kansallinen kolmiodraama



Vielä viitisen vuotta sitten ei tavallisia suomalaisia juurikaan jakanut tai ahdistanut ulkopolitiikka. Nyt rauhaa rakastava kansa jakautuu kolmeen ryhmään. Ääripäät riitelevät siitä kumpi suurvalta on suurempi paholainen USA vai Venäjä. Kolmas ryhmä toppuuttelee ja tolkuttaa sopimisen tielle. Näinhän ihmiset ovat aina toimineet, eli jos isot pojat painivat, niin pikkupojat huutelevat herjoja selän takaa. Surullista ja niin noloa. Suomi ajautuu vaikeuksiin omasta syystään, kehnon ulkopolitiikkansa ansiosta.

Suurvallat ovat ajautuneet uhittelulinjalle. Valtamedia ja sosiaalinen media sekä erityisesti iltapäivälehdet tuovat värikkäästi näkyväksi mielipiteiden jakautumisen. Vahva sovittelija on hakusassa. Sovitteleva YK on Venäjää ja Yhdysvaltoja heikompi, koska sillä ei ole tappavan rautaisia pelotteita. Kaikkia uhittelijoita suurvalloista rivikansalaisiin yhdistää yksi yhteinen nimittäjä, pelko. Venäjää pelkäävät huutavat Natoa turvakseen, vaikka sotilaallinen varustautuminen ei ole koskaan johtanut turvalliseen tulokseen. Rauhanomaisesti ajattelevat pelkäävät Naton laajenemisen lisäävän sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta. Pelot on aistittavissa. Nato/USA -myönteisyyden markkinointia edistävät venäjän pelko sekä venäjävastaisuus. Koska venäläisiä on tehotonta anonyymisti nimitellä on syntipukki luonnostaan Putin. Länsimainen lehdistö on onnistunut tekemään Putinista pelättävän ja arvaamattoman peikon, vaikka Obama on omalla arvaamattomalla tavallaan myös militaristisia ratkaisuja suosiva suurvaltajohtaja. Näitä johtajia on muitakin.

Suomessa ei ole ulkopolitiikasta ja puolustuspolitiikasta vastaavilla sovittelun taito hanskassa. Suomen puolustusvoimissa toimitaan jo ikäänkuin armeijamme ylipäällikkö olisi Yhdysvallat. Puolustusministeri tiedottaa arkeissaan jälkijättöisesti sotilaallisesta yhteistyöstä Naton kanssa, koska tietää kansalaisten kohahtavan. Jos Nato olisi eurooppalainen puolustusliitto, eikä USA-johtoinen sotilasliitto, niin tilanne olisi neutraalimpi Suomen kannalta ajatellen. Luonnollisinta Suomelle olisi rauhanomainen sotilaallinen yhteistyö naapurimaidemme Ruotsin ja Venäjän kanssa. Mikseipä Suomen kumppaniksi sopisi Natokin jos sen voisi luokitella ainoastaan torjuvan terrorismia ja edistävän rauhaa maailmassa. Nyt suurvaltojen mitellessä mahtiaan ei Suomen kannata Naton kanssa veljeillä.

Tämä tarina on ideologinen. Rauhanomaista rinnakkaiseloa kohti kannattaa kuitenkin aina pyrkiä. Suomen suhde Venäjään on elintärkeä. Presidentti Sauli Niinistö on puhunut liennyttäen tunteita, rauhan puolesta, mutta hän on myös hiljaa hyväksynyt sellaisia sotilaallisia toimia, joita Suomen maaperällä ei toivoisi tapahtuvan ja joihin ulkovaltojen ei soisi osallistuvan.

Katoat jos et verkostoidu!



Verkostoitumisesta on tullut menestyksen avain. Kaikki poliitikot saati virkamiehet eivät vielä tajua verkostoitumisen merkitystä, kysymys on myös osaamattomuudesta. Valtakunnan Twitter-vaikuttajista edistyksellisin verkkoviestinnän taitaja on Aleksander Stubb. Osaajia löytyy iäkkäämmistäkin mm. Erkki Tuomioja on aktiivinen facessa. Myös ex-poliitikoista löytyy taitavia somettajia. Oletettavasti sometehokkuus syntyy paljolti avustajien oivalluksista ja näpeistä. Myös Sauli Niinistö on tehnyt hyvin henkilökohtaisiakin avauksia.

Mikä sosiaalisen median hyödyntämisessä on oleellista? Kysyminen. Stubb kysyy usein, mitä mieltä olet. Vaikka kysymys olisi ainoastaan muodollinen, se luo kuvaa kuuntelusta. Kansalaisille kuunteleva päättäjä on mieleinen. Toiseksi tärkeintä on kertoa millaisia asioita on agendalla ajankohtaisesti. Kansalaisten kommentteihin vastaaminen, eli todellinen dialogi olisikin jo mahtavaa, mutta siihen ei aina ministeritasolla rahkeet riitä. Presidentille ei facekommentointi konservatiivien mielestä ehkä sopisikaan.

Sosiaalinen media on kaikkien aikojen paras johtamisen väline. Facessa ja Twitterissä kommentoivat vakavasti otettavat asiantuntijat. Miksiköhän nykyisen hallituksen on niin vaikea saada kaavailemiaan lakiesityksiä finaaliin? Siksi, että juuri mitään ei voi enää valmistella salassa. Valmisteluvaiheen kommentit tulevat arvostetuilta asiantuntijoilta sekä kriittisiltä kansalaisilta ja menestyäkseen poliitikon on pakko nämä huomioida. Demokratian toteutumisen kannalta onkin hyvä asia, että valmisteltavat asiat tulevat julki lähes reaaliaikaisesti. Viestintänopeus on muuttunut viimeisten vuosien aikana radikaalisti sähköisten nettiviestimien kehityksen ja erityisesti sosiaalisen median myötä.

Sipilä ja Soini avustajineen eivät käytä/seuraa/hyödynnä sosiaalista mediaa riittävän aktiivisesti ja taitavasti. Kansanedustajien somekirjo onkin vielä sateenkaaren värinen. Sosiaalisen median Suomi on lähes kaikissa ajankohtaisissa asioissa jakautunut kolmeen ryhmään. Kolmijaossa ääripäiden lisäksi keskusteluun osallistuvat sovinon tavoittelijat. Viestintävälineiden netissä teettämien Galluppien vaikutuksesta kahtia jakautuminen korostuu kun kysytään vastausta joko/tai ja kyllä/ei.

Verkostoituminen ja sosiaalinen media ovat tulleet jäädäkseen ja lisääntyäkseen. Someverkostoituminen on maimio kasvualusta todellisen demokratian toteutumiselle. Demokratia ei rajaudu verkossa pelkästään kansalliseksi, vaan se kehittyy kansainvälisestikin. Edes kielitaidottomuus ei ole este, sillä kääntäjät kehittyvät nopeasti paremmiksi ja virheettömiksi.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Sisä-Suomi on virallistettava maakunnaksi

Köydenveto Keski-Suomen ja Pirkanmaan välillä on katkaistava! Jämsän valtuusto valitsi Pirkanmaan Jyväskylän kiivaasta kosiskelusta piittaamatta, osin ehkä siitäkin syystä. Nyt sitten jännitetään kuinka käy jatkossa. Virkamiehillä ja poliitikoilla ei ole perusteita pakkonaittamiseen, se ei ole historian saatossa osoittautunut hyödylliseksi.

Virallisia toimintoja on jo yhdistetty Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella. Hallinnollisena käsitteenä Sisä-Suomi jo tunnetaan. Ylimpien instanssien yhdistämisellä kevennetään valtion organisaatioita ja säästetään rahaa. Sisä-Suomi on monelta taholta tarkasteltuna maakunnaksi erittäin järkevä hallintoalue.

Pohdittaessa miksi tätä alueratkaisua ei toteutettaisi, ei esteeksi tule mieleen muita kuin poliittisia ja vallitseviin virkoihin liittyviä intressejä. Tärkeimmät asiat on nyt nostettava hallisevaksi päätöksenteossa, eli saavutettavat säästöt, maakunnan elinvoimaisuus ja väestörakenteen samankaltaisuus, sekä kohtuulliset etäisyydet palvelukeskuksiin. Maakunnalisten toimintojen jakautuminen asukkaiden kannalta tasapuolisesti on helpompi suunnitella Sisä-Suomen alueella kuin Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa erikseen.