Vielä viitisen vuotta sitten ei tavallisia suomalaisia juurikaan jakanut tai ahdistanut ulkopolitiikka. Nyt rauhaa rakastava kansa jakautuu kolmeen ryhmään. Ääripäät riitelevät siitä kumpi suurvalta on suurempi paholainen USA vai Venäjä. Kolmas ryhmä toppuuttelee ja tolkuttaa sopimisen tielle. Näinhän ihmiset ovat aina toimineet, eli jos isot pojat painivat, niin pikkupojat huutelevat herjoja selän takaa. Surullista ja niin noloa. Suomi ajautuu vaikeuksiin omasta syystään, kehnon ulkopolitiikkansa ansiosta.
Suurvallat ovat ajautuneet uhittelulinjalle. Valtamedia ja sosiaalinen media sekä erityisesti iltapäivälehdet tuovat värikkäästi näkyväksi mielipiteiden jakautumisen. Vahva sovittelija on hakusassa. Sovitteleva YK on Venäjää ja Yhdysvaltoja heikompi, koska sillä ei ole tappavan rautaisia pelotteita. Kaikkia uhittelijoita suurvalloista rivikansalaisiin yhdistää yksi yhteinen nimittäjä, pelko. Venäjää pelkäävät huutavat Natoa turvakseen, vaikka sotilaallinen varustautuminen ei ole koskaan johtanut turvalliseen tulokseen. Rauhanomaisesti ajattelevat pelkäävät Naton laajenemisen lisäävän sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta. Pelot on aistittavissa. Nato/USA -myönteisyyden markkinointia edistävät venäjän pelko sekä venäjävastaisuus. Koska venäläisiä on tehotonta anonyymisti nimitellä on syntipukki luonnostaan Putin. Länsimainen lehdistö on onnistunut tekemään Putinista pelättävän ja arvaamattoman peikon, vaikka Obama on omalla arvaamattomalla tavallaan myös militaristisia ratkaisuja suosiva suurvaltajohtaja. Näitä johtajia on muitakin.
Suomessa ei ole ulkopolitiikasta ja puolustuspolitiikasta vastaavilla sovittelun taito hanskassa. Suomen puolustusvoimissa toimitaan jo ikäänkuin armeijamme ylipäällikkö olisi Yhdysvallat. Puolustusministeri tiedottaa arkeissaan jälkijättöisesti sotilaallisesta yhteistyöstä Naton kanssa, koska tietää kansalaisten kohahtavan. Jos Nato olisi eurooppalainen puolustusliitto, eikä USA-johtoinen sotilasliitto, niin tilanne olisi neutraalimpi Suomen kannalta ajatellen. Luonnollisinta Suomelle olisi rauhanomainen sotilaallinen yhteistyö naapurimaidemme Ruotsin ja Venäjän kanssa. Mikseipä Suomen kumppaniksi sopisi Natokin jos sen voisi luokitella ainoastaan torjuvan terrorismia ja edistävän rauhaa maailmassa. Nyt suurvaltojen mitellessä mahtiaan ei Suomen kannata Naton kanssa veljeillä.
Tämä tarina on ideologinen. Rauhanomaista rinnakkaiseloa kohti kannattaa kuitenkin aina pyrkiä. Suomen suhde Venäjään on elintärkeä. Presidentti Sauli Niinistö on puhunut liennyttäen tunteita, rauhan puolesta, mutta hän on myös hiljaa hyväksynyt sellaisia sotilaallisia toimia, joita Suomen maaperällä ei toivoisi tapahtuvan ja joihin ulkovaltojen ei soisi osallistuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.