Avoimuuden hallitsematon lisääntyminen on tabu. Valtiot, yhteisöt ja yksityiset ihmiset yrittävät luoda tarpeettomasti salaisuuksia. Erilaiset kalliit ja monimutkaiset tietoturvajärjestelmät yrittävät varmistaa etteivät bittimuotoiset salaisuudet vuotaisi julkisuuteen. Digitaalista tietoa onkin paljon vaikeampi vartioida kuin paperidokumenttia jonka voi sulkea kassakaappiin tai polttaa poroksi. On asioita joden salaaminen on toistaiseksi tarpeellista, sillä ihmiset, yhteisöt ja valtiot käyttävät tietoa väärin, jopa toistensa tuhoksi. Meillä on pitkälti matkaa sille henkisen kehityksen tasolle jossa avoimuus ja luottamus olisivat yhteiset hyveemme. Arjen esimerkkinä kerron, että autan senioreita jotka eivät ole sukulaisiani. Menin tapaamaan erästä heistä. Kysyin työntekijältä osoitetta. Hän totesi ettei voisi virallisesti kertoa, vaikka tunsi minut ja kyseisen seniorin. Pankissa ei riitä se että asiakas kasvoista tunnetaan, osuuskaupassa vielä kyllä.
On valitettavaa, että avoimuudesta naulitaan ihmisiä, jotka uskaltavat kulkea edellä. Hesarin toimittajan asuntoon tehty kotietsintä ja yksityisen omaisuuden takavarikko todetaan aikanaan liiotelluksi. Julian Assangen vangitsemisuhka ja kotiaresti ovat kohtuuttomia yksilöön kohdistuvia toimenpiteitä.
Kännyköillä tapahtuvan dokumentoinnin lisääntyminen on jo edennyt siihen pisteeseen, että on järjetöntä enää kieltää kuvaamasta sellaista minkä silmä vapaasti näkee.
Risto Ahonen
Kirjoittaja on ilmaisuvapauden ja avoimuuden puolustaja.