Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti!

Joulu on ensisijaisesti perhejuhla. Jos perhettä ei ole, niin läheisiä ja ystäviä muistetaan. Yksinäisyys saatetaan kokea ahdistavaksi jouluna. Jouluksi tullaan maailman turuiltakin kotiin saunaan ja kinkkua syömään. Läheisyys lämmittää. Oispa joulu ainainen, saattaa lapsi toivoa.

Joulusta on tullut muistamisen vuosipäivä. Vuosi saattaa vierähtää muistamatta siinä joulumuistamisten välissä. Minulla ei ole nykyään tapana muistaa ketään erityisesti jouluna. Tyysti en ole joulumuistamisista irti päässyt, eikä se ole oleellista. Haluan, että muistaisin muulloinkin.

Omat turhanpäiväiset tekemiset ja mitättömätkin murheet rajoittavat läheisten ystävien ja tuttavien muistamista. Tapaamiset ovat nykyään erittäin harvoin kiireettömiä.
Vuorovaikutus on siirtynyt tietoverkkoihin. Virikkeetön läsnäolo on erittäin harvinaista. Muistan miten lapsuudenkotini pirtin penkille istahti mies joka ei paljoa puhunut. Hän poikkesi ennalta ilmoittamatta ja viivähti kiireetömän ajan.

Toivon kiireetöntä ja levollista joulua!

Tuttavani on vapaaehtoisesti koditon

Tuttavani on vapaaehtoisesti koditon, se herättää suurta hämmästystä. Jos ihminen majailee syyspimeällä ja etenkin talven tullessa ulkona, hänet leimataan vähintäänkin omituiseksi. Ihmettelyä ei ainakaan hälvennä se, että hän on nainen. Ledikynttilä valaisee hänen kasvojaan joulukuisen illan pimetessä. Pakkasta on vain muutama aste. Puolisen tuntia juteltuamme oloni alkaa tuntua viluiselta. Jäätyneeltä järven selältä henkii rannalle hyinen väre.

Joukkueteltassa ulkona muutaman yön vietettyään suomalainen varusmies jo haaveilee pääsystä sisämajoitukseen ja saunaan. Mukavuutta kaipaavat sissien kouluttajatkin. Talvisodassa tuskin pärjäisimme, vaikka varustus on ihan superia verrattuna entisaikoihin. Meidän on todella vaikea ymmärtää ihmistä joka asuu taivasalla makuupussissaan ihan vapaaehtoisesti paukkuvilla pakkasillakin.

Tuttavani on ihan tolkun ihminen, vaikkakin tavanomaisesta poikkeava persoona. Hänellä ei ole hätää, ei nälkää, eikä hän valita vaikka ei ole kotiosoaitetta, ei puhelinta, ei televisiota, ei edes polkupyörää. Kuka aikamme yltäkylläisyydessä elävistä pystyisi samaan?

Moni tuntee kateutta ja on jopa katkera rikkaiden yltäkylläisyydestä, aineellisesta hyvinvoinnista. Tuttavani ei ole katkera. Suomessa yhteiskunta tarjoaa asunnon ja ruuan niille joilla ei ole edellytyksiä toimeentulonsa hankkimiseen. Tuttavani ei halua elää yhteiskunnan tuella. Hän seuraa aikaansa matkaradiosta. Hänelle ei tule postia koska kotiosoitetta ei ole.

En mainitse tuttavani nimeä, koska hän ei halua minkäänlaista julkisuutta. Joku hänet tästä jo tunnistaa, sillä hänen laistaan tuskin edes toista on. Miettikää! Suomessa näin asuminen vielä sallitaan, se on aitoa valinnanvapautta. Hyväksykäämme erilaisuuden. Jokainen ihminen haluaa, että hänet hyväksytään ja häntä ymmärretään sellaisena kun hän on

.

Onko Suomessa aiempaa vaikeampi olla erilainen?

Onko Suomessa aiempaa vaikeampi olla avoimesti kristitty, kysyy sanomalehti Keskisuomalainen. Kristityt tutkijat eivät allekirjoita kokoomuksen Paula Risikon puheita uskovien sorsimisesta, lehti jatkaa ingressissään. Risikko puhui Seinäjoella, että Suomessa ei ole yhtä helppo tuoda omaa uskoaan esille kuin ennen. Risikko sanoi myös, että kristittyjä ollaan työntämässä kaappiin samalla kun muut ovat tulossa kaapista ulos. Nämä Risikon kommentit ovat lainauksia Keskisuomalaisen lehtiartikkelista. Artikkelin yteydessä on haastateltu kuutta satunnaista Jyväskyläläistä ja siteerattu paria asiantuntijaa. Artikkelilla luotu mielikuva on Risikkoa vastaan, mutta se voisi olla yhtä hyvin myös puolesta puhuva.

Artikkeli herätti ajatuksia. Onko Suomessa yleensä helppo olla avoimesti erilainen? Mitä kristinuskoon tulee, niin sillä on Suomessa uskonnoista vanhin perinne ja vahva asema edelleen, mutta kirkosta erotaan ja etenkin sen taloudellinen asema heikkenee, muiden uskomusten saadessa julkisuutta. Risikko on osin oikeassa julkilausumassaan.

Laajennan keskustelua uskontojen ulkopuolelle. Nyt keskustellaan melko kiivaasti myös poliittisesta, kansallisesta, sukupuolisesta ja seksuaalisesta erilaisuudesta. Erilaisuuden suvaitsevaisuutta ei lisätä lakeja säätämällä. Suvaitsevaisuuden lisääntyessä lakisääteisesti ei yksilön ole kuitenkaan helpompi olla erilainen. Erilaisuuden hyvöksyminen kun ei ole vielä sisäistynyt tunteisiimme. Erilaisuus tulee hyväksytyksi vain tiedon ja ymmärryksen kautta. Prosessi on hidas eikä sitä sovi väkisin nopeuttaa. Erilaisuus tulee ymmärretyksi ja hyväksytyksi luonnostaan kun aika on sopiva. Aivan samoin kuin omena putoaa puusta kypsyttyään, myös erilaisuus hyväksytään ajallaan tai se hylätään mikäli sitä ei pidetä kelvollisena. Näin kehittyvät uskonnot, politiikka, ihmisen seksuaalisuus ja ihminen kaikkiaan.

Seksuaalisuus vaakalaudalla

Seksuaalisuus vaakalaudalla

Jyväskylän yliopiston maine kärsii opiskelijan mielestä kun professori pohtii seksuaalisuuden syntyjä. Miksi aihe yleensä nousee otsikoihin ja samassa yhteydessä käytetään termiä homofobia?  Suomessa on seksuaalisen erilaisuuden salliva ja suvaitseva yhteiskuntajärjestys. Lakisääteisesti on turvattu tasavertaisuus, mutta avoimuus aiheuttaa edelleen kohua ja sanktioita. Erilaisuuden hyväksymiseen pitää sisältyä ymmärrys sen syntyjuurista ja historiasta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös erilaisten mielipiteiden ilmaisuvapaus sekä etenkin asiantuntijoiden ja tutkijoiden näkemykset, joita äärimmillään nyt yritetään rajoittaa. Käytännössä rajaton suvaitsevaisuus pyrkii jo rajoittamaan keskustelua siitä mikä on ihmiselle luonnonmukaisinta.
Ihmisen seksuaalisuus on ollut monella tavalla tabu josta ei ole rohjettu avoimesti puhua. Miksi ihmeessä ei saisi pohtia julkisesti sitä millaista on ihmisen normaalein seksuaalisuus? Erilaisuus voi olla synnynnäistä tai opittua ja omaksuttua seksuaalista käyttäytymistä. Oppiakseen ja omaksuakseen ihminen tarvitsee avointa vuorovaikutusta. Jos emme rohkene ilmaista, opettaa ja oppia millaista on ihmiselle ominaisin seksuaalisuus, niin olemme hakoteillä.
Tähän kirjoitukseen ei liity ajatuksen häivääkään siitä, että erilaisuus olisi vähempiarvoista saati paheksuttavaa.

Risto Ahonen

Ilmaisuvapaus on tabu

Tein avoimuustestin ottamalla kuvan äänestyslipustani äänestyskopissa. Julkaisin kuvan ja sain tuntea ettei demokratian pyhättössä olisi saanut olla avoin. Varmistin toki ennalta etten tee mitään suoranaisesti lain vastaista ja rankaistavaa. Tiedostin, että jos olisin kysynyt lupaa en olisi sitä saanut ja olisin aiheuttanut vain hämminkiä. Useat kommentoijat eivät näyttäneet tietävän oliko kuvan ottaminen äänestyskopissa lain tai asetusten vastaista. Sain nuhtelevia kommentteja. Kommentoijilla oli tarve ilmaista etteivät he ainakaan tekisi samoin. Muutama hyväksyi julkisesti tekoni. Perinteisten avoimuuden rajojen rikkominen on arveluttavaa. Toin myöhemmin kommentoijille tiedoksi, ettei laki kiellä äänestäjää kuvaamasta äänestyslippuaan ja vaikka vaalivirkailija kieltäisi, niin kiellon valvominen on mahdotonta käytännössä. Kun laittomuudesta syyttely osaltani hälveni, alkoi julkinen paheksunta. Tekoni oli vähintäänkin paheksuttava. Äänestyspäätökseni  visuaalista ilmaisua yritettiin rajoittaa porukalla. Jos tuntisin tehneeni jotakin väärin, niin omaatuntoani nyt soimaisi.

Avoimuuden hallitsematon lisääntyminen on tabu. Valtiot, yhteisöt ja yksityiset ihmiset yrittävät luoda tarpeettomasti salaisuuksia. Erilaiset kalliit ja monimutkaiset tietoturvajärjestelmät yrittävät varmistaa etteivät bittimuotoiset salaisuudet vuotaisi julkisuuteen. Digitaalista tietoa onkin paljon vaikeampi vartioida kuin paperidokumenttia jonka voi sulkea kassakaappiin tai polttaa poroksi. On asioita joden salaaminen on toistaiseksi tarpeellista, sillä ihmiset, yhteisöt ja valtiot käyttävät tietoa väärin, jopa toistensa tuhoksi. Meillä on pitkälti matkaa sille henkisen kehityksen tasolle jossa avoimuus ja luottamus olisivat yhteiset hyveemme. Arjen esimerkkinä kerron, että autan senioreita jotka eivät ole sukulaisiani. Menin tapaamaan erästä heistä. Kysyin työntekijältä osoitetta. Hän totesi ettei voisi virallisesti kertoa, vaikka tunsi minut ja kyseisen seniorin. Pankissa ei riitä se että asiakas kasvoista tunnetaan, osuuskaupassa vielä kyllä.

On valitettavaa, että avoimuudesta naulitaan ihmisiä, jotka uskaltavat kulkea edellä. Hesarin toimittajan asuntoon tehty kotietsintä ja yksityisen omaisuuden takavarikko todetaan aikanaan liiotelluksi. Julian Assangen vangitsemisuhka ja kotiaresti ovat kohtuuttomia yksilöön kohdistuvia toimenpiteitä.
Kännyköillä tapahtuvan dokumentoinnin lisääntyminen on jo edennyt siihen pisteeseen, että on järjetöntä enää kieltää kuvaamasta sellaista minkä silmä vapaasti näkee.

Risto Ahonen
Kirjoittaja on ilmaisuvapauden ja avoimuuden puolustaja.