Sotesta olisi oppimista

Uuden sotelain säätäminen on aiheuttanut Suomessa sosiaalisen sekasorron. Tarkoitus on ollut epäilemättä hyvä, mutta epäonnistuminen pitää nyt kiireesti tunnustaa. Uutta lakia alettiin värkätä ylimpien poliitikkojen ja virkamiesten kesken kabineteissa. Pienet kaupungit ja kunnat on jätetty tietopaitsioon. Tietoa uuden hallintorakenteen vaikutuksista maaseutukunnissa sekä sen aiheuttamista kustannuksista, ei ole ollut riittävästi lain laatijoillakaan.

Kun kunnat ovat palveluiden heikkenemistä, työpaikkojen menettämistä ja kustannusten nousua peläten ryhtyneet tekemään omia ratkaisujaan, niin valtion vastaveto on ollut pelotella lisää ja siitä on syntynyt jo paniikki. Enää ei yhtenäisen mallin toteutus ole mahdollista ainakaan kymmeneen vuoteen. Tavallisten kansalaisten eriarvoisuus käytännön hoitotoimenpiteiden suhteen todennäköisesti nyt ainoastaan lisääntyy.

Mitä enää on tehtävissä? Lakia ei ainakaan kannata nyt kiirehtiä finaaliin, koska monet kunnat ovat jo tehneet yksityiset ratkaisunsa. Valtion poliittisella eliitillä ja virkamieshallinnolla on karannut sotemopo käsistä. Pappatunturia pitää nyt entisöidä kunnes se voidaan taas katsastaa yhteisesti hyväksytyllä tavalla. Ministereiden on tultava kansalaisten kuulolle komentelun sijaan ja odoteltava maltillisesti vieläkö heidän valtakirjansa seuraavissa vaaleissa uusitaan.

Risto Ahonen